Yleinen

Paksu jää ja sohjo estivät ennätyksen – mutta jääkaruselli pyöri Sammatissa

Kun keksijä Janne Käpylehto sahasi tammikuussa 2017 ensimmäisen jääkarusellinsa Kirmusjärven Arabiansaaren edustalle ei hän aavistanut, että siitä alkaisi maailmanlaajuinen hullutus.

Käpylehto kuvasi jääkarusellin dronella, latasi videon nettiin ja arveli, että sitä katsottaisiin noin 10 000 kertaa ­– videon on nyt nähnyt 500 miljoonaa katsojaa.

Idean karuselliin Käpylehto sai luonnosta.

”Jokeen voi tietyissä olosuhteissa syntyä pyörivä jäälautta itsestään”, hän sanoo.

Suomen Luonto kertoi muutama viikko sitten Suonenjoessa pyörivästä jäälautasta. Juttu löytyy täältä.

Vanhoista lehtileikkeistä Käpylehto on löytänyt tiedon, jonka mukaan jääkaruselleja on sahattu jo sata vuotta sitten, huvin vuoksi silloinkin.

Sittemmin Käpylehto on sahannut noin viisikymmentä jääkarusellia. Sammatin Kirmusjärveen oli tarkoitus sahata sunnuntaina Kalevalan kunniaksi halkaisijaltaan 170-metrinen jääkaruselli, joka olisi ollut maailman suurin, mutta hankalien olosuhteinen vuoksi ennätysyrityksestä luovuttiin. Ennätys on nyt 169-metrinen karuselli Mainessa. Sammatin jääkarusellin halkaisija oli 25 metriä.

”Jään paksuus oli noin 60 senttiä, mutta haastavaa oli se, että jäätä oli kahdessa kerroksessa ja niiden välissä sohjoa”, Käpylehto kuvailee.

Sammattilaiset pääsivät kuitenkin sunnuntainen ihailemaan uutta moottoria. Aiemmin karuselleja on pyörittänyt perämoottori, mutta sunnuntaina karusellin piti liikkeessä Käpylehdon rakentama akkukäyttöinen moottori.

”Se on visuaalisesti mielenkiintoisempi”, hän sanoo.

Janne Käpylehto

Totta.

Sohjossa ja lumessa edennyt piskuinen moottori tuli sunnuntaina kuvatuksi moneen kertaan. Sen kitinä alkoi kuulostaa melkein inhimilliseltä, kuulijasta riippuen kiukkuiselta tai epätoivoiselta.

Jään paksuus epäilytti monia sammattilaisia, mutta Käpylehto on oppinut tuntemaan jäämekaniikka.

”Jään paksuuntuminen voidaan aika luotettavasti laskea kaavalla 2,5 millimetriä per pakkasaste per vuorokausi”, Käpylehto sanoo.

Ennen sahaamista hän käy aina koekairaamassa jään.

Ja itse tapahtuman pelataan varman päälle. Sammatissa 300 tonnia painava jääkaruselli olisi Käpylehdon mukaan kestänyt jopa sadan ihmisen painon, mutta maksimimääränä pidettiin 20 ihmistä.

Teksti ja kuva: Erja Hinkkanen

Lue myös Länsi-Uusimaan juttu (12.2.2019) jääkarusellista tästä>>

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s