Yleinen

Avara ja ahdas – Torholan luola oli jännittävä, mutta vasta Urtmäellä alkoi hirvittää

Torholan luolan salissa. Tässä odotellaan kun osa retkeläisistä käy syvemmällä maan sisässä.

EDIT. Korjattu: Pähkinäluola on rakoluola, ei lohkareluola kuten alkuperäisessä tekstissä väitettiin.

Kun Torholan luolan parkkipaikalla ryhdyttiin puhumaan kypäristä, taskulampuista, tikkaista ja köysistä, alkoi epäilyttää. Millaiselle ja kuinka pitkään kestävälle retkelle tässä oikein ollaankaan menossa? Totta kyllä, Sammattiseuran tapahtumakalenterissa luolaretkeä oli luonnehdittu jännittäväksi seikkailuksi ja varoitettu haastavista olosuhteista ja suositeltu vapaa-ajan tapaturmavakuutusta, mutta silti…

ihmisiä menossa sisälle luolaan
Kypärä ja otsa-tai taskulamppu ovat luolavierailulla välttämättömiä. Maan uumenissa on pilkkopimeää ja kivi on kovempaa kuin ihmisen pää. Matkalla alaspäin.

Oppaamme, luolamies Mikko Aslak Lemmetti Suomen luolaseurasta rauhoitteli kuitenkin, että kenenkään ei tarvitse mennä  pidemmälle kuin mukavalle tuntuu. Kypärää luolassa on viisasta pitää siksi, että luola on matala ja siksi, että ”kivi on kovempi kuin kenenkään pää”, kuten Lemmetti sanoi. Köyttä oli mukana siltä varalta että laskeutuisimme syvälle maan uumeniin ja taskulamppu, no, luolaan ei päivä paista.

Karkalinniemessä sijaitseva Torholan luola on Suomen suurin kalkkikiviluola eli karstiluola. Luolan kokonaispituus on 31 metriä, leveys 1–6 metriä ja korkeus 4 metriä. Luola on muodostunut kun runsaan kilometrin päässä sijaitsevasta Vehkalammesta on virrannut vettä kalliohalkeamia pitkin ja liuottanut kalkkikiven pois. Jäljelle on jäänyt onkalo, jossa voi ajatella olevan kolme huonemaista tilaa: eteinen, sali ja peräkammari sekä kellari.

Luolaksi määritellään tila, johon mahtuu kolme ihmistä. Torholan luola täyttää määritelmän kirkkaasti, meitä on luolassa kymmenen eikä ole vielä ahdastakaan. On kosteaa, viileää ja pimeää,  ainoa valo tulee otsa-ja taskulampuista. Niiden valossa luolan seinät ja katto kimmeltävät, aivan kuin niissä olisi vesipisaroita tai timantteja. Lemmetti arvioi, että lämpötila on noin kymmenen astetta, ulkolämpötila on parikymmentä astetta.

Torholan luolassa asuu lepakoita, mutta niitä emme nyt näe, emme liioin luolahämähäkkiä ( Meta menardia). Luolahämähäkki on kosteissa ja pimeissä olosuhteissa viihtyvä hämähäkki, joka on Suomessa hyvin harvinainen.

Eteinen on noin puolitoista metriä maanpinnan alapuolella ja sali vielä toiset puolitoista metriä alaspäin. Salista pääsee laskeutumaan noin pari metriä syvempänä olevaan ”peräkammariin”. Lemmetti menee ensin, ja katoaa näkyvistä. Ääni kuitenkin kuuluu.

kaksi ihmistä pimeässä luolassa
Peräkammariin laskeutuminen vaati pujottautumista ahtaasta raosta. Tässä kulki monen mukavuusraja. Osa olisi halunnut syvemmälle maan uumeniin, mutta ei mahtunut.

Päätän, että tässä kulkee minun rajani. En halua syvälle maan uumeniin. Monet haluavat, mutta kaikki eivät pääse. Aukko on nimittäin hyvin ahdas. Kiljusen Juha on juuttua hartioista kiinni. Eräs toinen mies epäilee, että hän ei jäisi hartioista kiinni vaan vatsasta.

Peräkammarista luola jatkuu vielä noin viisitoista metriä, mutta luolassa voi edetä vain ryömimällä. Pois olisi tultava samaa tietä, sillä joskus ammoin katosta pudonnut kivi on tukkinut luolan. Kaiken lisäksi matalan osuuden alussa on pystyssä teräväsärmäinen kivi, jota Lemmetti luonnehtii ”vatsanhalkaisukiveksi”. Suosiolla jätämme kellarin tutkimatta.

nauravainen nainen tulossa ulos luolasta
Voittajan olo.

Torholasta jatkamme matkaa Sammatin Urtmäelle ja sen Pähkinäluolaan, joka on Suomessa tyypillinen rakoluola. Luolassa on kuulemma piileskelty sisällissodan aikaan ja myöhemmin käytetty kortinpeluupaikkana. Aika ankea paikka kortinpeluuseen, tuumaamme. Nimensä luola on epäilemättä saanut pähkinäpensaista, joita rinteellä kasvaa runsaasti.

kalliolohkareiden väliin kiilautunut kivi
Mitä jos tämä Urtmäen Pähkinäluolan kattoon, kalliolohkareiden väliin kiilautunut kivi putoaisi?

Kun Pähkinäluolan sisällä katsoo sopivassa kohtaa ylöspäin, näkee palan taivasta. Tästä tulee väistämättä mieleen, että ylhäällä kalliolla on vaarallista liikkua, putoamisen vaara on ilmeinen. ”Railon päällä voi olla vain ohut kerros sammalta. Katsokaa, mihin astutte”, Juha Kiljunen sanoo.

kaksi miestä jyrkällä kalliorinteellä
Urtmäellä pitää tietää, mihin jalkansa asettaa. Koko rinne on täynnä syviä kalliorailoja.

Luolan katossa on kiilautuneena poikittain teräväsärmäinen kivi, ”päänhalkaisukivi”. Mitä jos se putoaisi? Sitten ei kypäräkään auta, Lemmetti vastaa.

Luolaharrastajien ohjeisiin kuuluukin, että koskaan ei pidä ottaa tukea katossa olevista kivistä. Ne saattavat irrota ja seuraukset voivat olla kohtalokkaita.

Poislähtiessä poikkeamme vielä ihmettelemään ”lippaluolaa” eli kalliomuodostelmaa, joka muodostaa lipan. Lipan alla voisi pitää sadetta – ainakin jos kykenisi unohtamaan lipassa olevat suuret kivirykelmät.

jyrkkä kallioseinä
Osa Urtmäen lippaluolasta.

Retken jälkeen keskustelimme, oliko ollut liioittelua luonnehtia retkeä jännittäväksi seikkailuksi tai olosuhteita haastaviksi. Ei ollut. Luolat ovat luonnostaan jännittäviä.

Retkestä on kirjoittanut myös Mikko Lemmetti blogissaan https://sinisenrepunkirous.com/2019/07/03/sammatin-salaisuudet-eli-luolaseikkailu-lohjalaisittain/

Teksti ja kuvat: Erja Hinkkanen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s