Kalevalan naiset näyttävät, miten tarpeen tullen pannaan hanttiin ja pidetään oma pää ja myös sen, miten väistämättömiin muutoksiin suostutaan ja miten niistä selvitään, vaikka kuinka pelottaisi.
Näin tiivisti FT, kirjailija Tiina Piilola Kalevalan naisten viestin nykyajan naisille Sammattiseuran ja Eeva Joenpelto -seuran järjestämässä kirjailijaillassa Helsingin Annankulmassa.
Piilola lainasi myös filosofi Rosi Braidotin näkemystä: ”Olennaista ei enää ole se, keitä olemme, vaan millaisiksi tahdomme tulla.”
Esitys pohjautui Piilolan keväällä ilmestyneeseen Kalevalan naiset -teokseen (kustantamo S & S).
Piilolan mukaan Kalevan naiset ovat omapäisiä ja muodonmuutoksellisia. Hän käytti esimerkkinä neljää kalevalaista naishahmoa: Ainoa, Pohjolan emäntää Louhea, Lemminkäisen äitiä ja Marjattaa.
Näistä läheisin Piilolalle on Aino.
– Ainossa on tajua ulkoisen ja sisäisen maailman vivahteille. Hän olisi sopinut eeposta paremmin romaanin aiheeksi, Piilola sanoi.
Piilola tulkitsi Ainon hahmoa muodonmuutoksen myytin kautta: Aino muuttui Vellamon neidoksi. Tällaisena hahmoa voi Piilolan mukaan verrata universaaleihin vedenneito-taruihin, joissa nainen on kahden maailman, maan ja veden kansalainen.
Louhessa, Pohjolan emännässä, jolle Kalevalassa on annettu vastustajan rooli, on myös muunlaisia, harvoin muistettuja puolia.
– Louhi on vieraanvarainen, ehtoisa emäntä. Hän järjestää mahtavat häät ja juuri hän kuulee Väinämöisen itkun, kun tämä valittaa kohtaloaan Ainon kuoleman jälkeen, Piilola sanoi.
– Louhi ottaa Väinämöisen hoiviinsa, syöttää ja ruokkii tätä. Pitää eräänlaista airbnb-majataloa, Piilola totesi.
Hän muistutti, että Louhen hahmo saa synkkiä sävyjä vasta noin puolessavälissä Kalevalaa sen jälkeen kun Louhi on menettänyt miehensä ja kaksi tytärtään. Gallen-Kallelan maalauksesta (Sammon ryöstö) sotakotkana muistettu Louhi muuttaa itsensä myöhemmin kyyhkyseksi.
– Tätä puolta harvoin muistetaan, Piilola sanoi.
Lemminkäisen äidin, josta ei tiedetä edes etunimeä, on katsottu edustavan uhrautuvaa, hoivaa tarjoavaa äitiä. Mutta on hän muutakin.
– Kansanrunouden tutkija Senni Timosen mukaan Lemminkäisen äiti on shamaani, Piilola sanoi.
Esikuvallista Lemminkäisen äidin toiminnassa on Piilolan mukaan se, että hän ymmärtää pyytää apua hankalan tehtävän edessä. Äiti ei säntää suinpäin Tuonelan joelle, vaan pyytää seppä Ilmarista takomaan itselleen rautaharavan.
Piilolan tulkinnan mukaan rautaharava on oman aikansa huipputeknologiaa.
– Sen ajan gps-laite, hän vertasi.
Nykynaistenkin pitäisi Piilolan mielestä toimia kuten Lemminkäisen äiti: opeteltava rohkeasti käyttämään uutta teknologiaa.
Marjatta, Kalevalan viimeisen runon naishahmo on mystinen. Hän kammoaa kaikkea urospuolista siinä määrin, että kieltäytyy esimerkiksi nousemasta oriin vetämään rekeen.
– Runon alussa Marjattaa kuvaillaan koreaksi neidoksi, vähän ylpeäksikin, mutta ei hän ole mikään hepsankeikka, Piilola sanoi.
Hänen mielestään Marjatalla on kutsumus.
Paimeneen lähtenyt Marjatta tulee puolukasta raskaaksi, minkä vuoksi hänet karkotetaan porttona yhteisöstä. Kalevalassa ryhdytään puhumaan Marjatasta, matalasta neidosta.
Marjatta synnyttää metsässä yksin pojan, josta myöhemmin tulee Kalevalan uusi kuningas. Väinämöinen väistyy.
– Ennakoiko Marjatan pojan aika uutta, tasa-arvoisempaa aikaa? Piilola kysyi.
Hän muistutti esityksensä alussa, että kansalliseepos heijastelee oman aikansa käsityksiä naisten asemasta. Esimerkiksi naittajajärjestelmä, jonka uhriksi Ainokin voidaan katsoa, poistui lainsäädännöstä vuonna 1860.
Piilolan esitys sai Kalevalan kuulostamaan kiehtovalta. Jarkko Eskola puki sanoiksi yleisön mietteet.
– Teit Kalevalasta elävän tavalla jota kukaan muu ei ole aiemmin tehnyt. Tällä tavoin pitäisi Kalevalaa koulussa opettaa, Eskola sanoi.
Teksti ja kuva: Erja Hinkkanen
Sammattiseura ry. 
1 thought on “Tiina Piilola puhalsi pölyt kansalliseepoksesta – ’Näin pitäisi Kalevalaa opettaa koulussa’”