Yleinen

Kolera, lavantauti ja punatauti – nuori Lönnrot koki lääkärinä kovia

Elo-syyskuussa 1831 Suomessa elettiin pelottavia aikoja, sillä maassa raivosi uusi kulkutauti, kolera. Se oli tiettävästi Suomen ensimmäinen pandemia. Se saapui Suomeen 1831 osana koleran toista pandemiaa; ensimmäinen oli vuonna 1817. Tauti oli lähtöisin Intiasta.

Koleraa havaittiin ensimmäisen kerran kesäkuussa Viipurissa ja elokuussa sitä tavattiin Helsingissä ja Turussa. Tuona kesänä koleraan sairastui lääkintöylihallituksen mukaan 1 258 henkilöä. Kuolleisuus oli yli 50 prosenttia.

Elias Lönnrot oli tuolloin 29-vuotias vastavalmistunut lääkäri, joka kutsuttiin muiden lääkäreiden tavoin taistelemaan koleraa vastaan. Lönnrot työskenteli aluksi apulaislääkärinä Hietalahden sairaalassa Helsingissä.

Nykyisin tiedetään, että kolera johtuu Vibrio cholerae -bakteerista, joka elää rannikkovesien hankajalkaisissa. Ihmiseen kolera tarttuu useimmiten saastuneen veden kautta, mutta tauti voi tarttua myös raaoista äyriäisistä, hedelmistä, vihanneksista ja muista ruoista. Tauti tarttuu myös epäsuorasti bakteeria kantavan oksennuksen kautta. (Lähde: Wikipedia)

Hoitamattomana kolera on yhä tappava, se voi aiheuttaa kuoleman tunneissa.  Noin puolet siihen sairastuneista kuolee.  Taudin hoitona käytetään kuivumisen estämistä, mikä yksinkertaisimmillaan voi olla sokeri-suolaliuoksen antamista pieninä annoksina.

Lönnrotin aikana taudin syntytapaa ei tunnettu eikä tiedetty parannuskeinoa. Monenlaista kokeiltiin: hevosenlantaa ulkoisesti, kloornanatriumliuosta sisäisesti, suoneniskentää, oksetuspulveria, kylpemistä saunassa tai ammeessa ja sinappitaikinan laittamista vatsalle ja jalkojen alle. Huhut levisivät. Lentäväksi lääkäriksi eli maaseutua kiertäväksi lääkäriksi määrätty Lönnrot kirjoitti Sipoon saaristosta lokakuun 3. vuonna 1831 että ihmiset pelkäävät saavansa lääkäriltä myrkkyä. Lönnrot oli kuullut, että kapinaan noussut kanssa Pietarissa oli heittänyt lääkäreitä sairaaloiden ikkunoista alas.

Noin 10 000 asukkaan Helsingistä koleraan sairastui 333 asukasta, ja 197 heistä kuoli. Pakokauhu valtasi kaupungin ja kaikki, jotka suinkin pystyivät, pakenivat kauaksi maaseudulle.

Niin kauhistuttava kuin kolera olikin, ei sitä Lönnrotin mielestä voinut verratakaan kajaanilaisten kärsimyksiin pari vuotta myöhemmin. Lönnrot oli nimitetty Kajaanin piirilääkäriksi vuonna 1833, juuri ankaran katovuoden jälkeen. Kesä 1832 oli Kainuussa ollut kylmä ja sateinen: lunta satoi jo elonkorjuun aikana.  Katovuotta seurasivat punatauti ja lavantauti. Molemmat ovat vakavia suolistosairauksia, joita nykyisin hoidetaan antibiooteilla. Antibiootteja ei 1800-luvulla vielä ollut ja niinpä Kajaanissa kuoli noin viidesosa asukkaista. Lönnrot kirjoitti helmikuussa 1833 että eräässäkin sairaalassa oli yhdessä huoneessa 35 potilasta niin sullottuna, että huoneessa pääsi vaivoin kävelemään astumatta kenenkään päälle. Potilaat makasivat lattialla olkien päällä, mitään sänkyvaatteita ei ollut. ”Kurjuutta ei voi kuvata, se on nähtävä ja tunnettava”, Lönnrot kirjoitti.

Hän sairastui itsekin lopulta lavantautiin helmikuun loppupuolella ja kun hänestä ei kuukauteen kuulunut mitään, uskottiin Etelä-Suomessa, että Lönnrot oli kuollut. Hänen seuraajakseen määrätyn  Frans Juhana Rabben, Lönnrotin ystävän riemu olikin rajaton, kun hän tapasi ystävänsä elossa, joskin heikkona toipilaana.

Lähteenä on käytetty Wikipedian lisäksi Aarne Anttilan kirjaa Elias Lönnrot, elämä ja toiminta (SKS 1985).

Teksti ja kuva: Erja Hinkkanen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s