Tiina Martikainen tapasi sammattilaisia Sammattiseuran vuosikokouksessa ja kertoi, miten Sammatti ja sammattilaiset näkyvät hänen kirjoissaan.
Huumeluola Haukantiellä, ruumis Kirmusjärven rannassa ja murha Myllykylän vanhassa koulussa. Sammattilaisen kirjailija Tiina Martikaisen dekkarit vilisevät sammattilaisia paikkoja, mutta ei kuitenkaan ihan. Kirjoissa mainittuja osoitteita ei nimittäin oikeasti ole olemassa.
”En koskaan sijoita tapahtumia oikeaan osoitteeseen. Muutan vähintään talon numeron, ” Martikainen sanoi.
Hän kertoi kirjoistaan Sammattiseuran vuosikokouksen yhteydessä Sampaalassa.
Martikainen on kirjoittanut viisi dekkaria, joista uusin, Ruuti ilmestyi maaliskuun alussa Otavan kustantamana. Kaikkia kirjoja yhdistää se, että poliisikoira on niissä ratkaisevassa roolissa.
Idean poliisikoiran työstä kertovista kirjoista Martikainen sai eräästä todellisesta rikoksesta. Sen Martikainen löysi oikeuden pöytäkirjoista.
Vanhat rakennukset kiehtovat
Martikainen kirjoitti ensimmäisen kirjansa tapahtumat Sammattiin puhtaasti käytännöllisistä syistä.
”Ajattelin, että voin ajella sinne ja katsella paikkoja”, Martikainen kertoi.
Sellaista periaateratkaisua Martikainen ei tehnyt, että kirjojen tapahtumat pitäisi sijoittaa nimenomaan Sammattiin.
”Mutta niinhän siinä sitten kävi”.
Kirjojen myötä Martikainen kiinnostui yhä enemmän Sammatista, sen taloista ja talojen historiasta. Erinomaiseksi tietolähteeksi on osoittautunut sammattilaisen Toivo Haation torppareita koskeva julkaisu.
Vanhat rakennukset kiehtovat Martikaista.
”Kun epäilty asuu vanhassa talossa, tulee siitä heti oma fiiliksensä,” hän sanoi.
Vanhoja, huonokuntoisia taloja alkoi Martikaisen kirjoissa olla lopulta niin ylenpalttisesti, että hän havahtui.
”Onhan täällä muitakin rakennuksia. Loin sitten yhteen osoitteeseen uuden, hienon tiilitalon. Niin minun täytyy tehdä jatkossakin”, hän sanoi.
”Saanko sijoittaa murhan kiinteistöösi”
Myllykylän entisen koulun Martikainen halusi rikoksen tapahtumapaikaksi sen jälkeen kun oli nähnyt Pohjassa erään tyhjilleen jääneen koulun. Sammatista löytyi pienen haeskelun jälkeen samantapainen vanha rakennus. Saatuaan omistajan selville,Martikainen soitti hänelle ja esitti erikoisen pyynnön.
”Kysyin, että saanko sijoittaa murhan kiinteistöösi”.
Lupa heltisi ja Martikainen pääsi kouluun valokuvaamaan ja tutkimaan paikkoja. Vanha koulu ei kuitenkaan sellaisenaan päätynyt kirjaan. Kirjailija poisti muun muassa kuisteja ja loi fiktiiviset portaat yläkertaan. Kirjailijan vapaudella hän myös häivytti koulun tontilla olevan Oskari-tuotteen tehdasrakennuksen.
Osa lukijoista haluaa nähdä kirjojen tapahtumapaikat luonnossa. Eräs lahtelainen lukija esimerkiksi ilahtui, kun löysi Kirmusjärven uimarannalta kaivonrenkaan tyhjine oluttölkkeineen.
Eräässä Facebookin-keskusteluryhmässä on taas moitittu sitä, että tapahtumat sijoittuvat pienelle paikkakunnalle.
”Kirjat pitäisi kuulemma sijoittaa isoihin kaupunkeihin, jotka kaikki tietävät”, Martikainen kertoi.
Ei sammattilaisia esikuvana
Martikainen on tarkka siitä, että kirjan henkilöhahmot eivät muistuta ketään sammattilaista.
Jos kirjassa on esimerkiksi jokin sellaisen ammattiryhmän edustaja, joka voisi viitata Sammatissa asuvaan henkilöön, luo Martikainen henkilöhahmostaan mahdollisimman erinäköisen.
Se ei välttämättä auta.
Sammattilaiset ovat olleet tunnistavinaan kirjoista paikallisen autokorjaajan ja metsästäjän.
”Kirjan autokorjaajakin puhuikin kuulemma samalla tavalla kuin sammattilainen autokorjaaja”, Martikainen kertoi.
Hän ottaa myös nimistä selvää ja välttää sammattilaisille henkilöille kuuluvia nimiä.
Omaksi kirjalliseksi esikuvakseen Martikainen mainitsi Leena Lehtolaisen.
”Hän on Suomen ensimmäinen naisdekkaristi, ja hän oli minulle idoli”, Martikainen sanoi.
Teksti ja kuva: Erja Hinkkanen
Sammattiseura ry. 